esittelykierros pörröpäät äksöni index
annique
vapaasti kopioitavaa 2009


tietoja tallista


Paina kuvaa niin näet sen isompana.

Tallirakennus

Talli sijaitsee puolen kilometrin päästä isosta tiestä, tallilta kuljee todella monta pientä tietä poispäin. Talli sijaitsee metsän reunalla, puoliksi metsässä. Tallilta löytyy nyt 31 karsinaa + 2 varsomiskarsinaa. Kaikissa karsinoissa on liukuovet, vesiautomaatit ja ruokakupit. Ikkunat ovat ulkoseinien vieressä olevissa karsinoissa. Pesariin mahtuu kaksi heppaa ja letku tulee ylhäältä, ettei se sotkeudu hevosen jalkoiin tai säikytä heppaa. Toimistossa on väliovi varustehuoneeseen ja varustehuoneesta pääsee rehujen luokse. Varustehuoneesta löytyvät ensiapupakkaus, satularasvat yms, sienet ja kaikki varusteet.

Tallialue

Talli on merkitty pohjapiirrokseen punaisella. Ulkona on neljä puomia joihin saa hepan kiinni, kaikkiin puomeihin mahtuu 2 hevosta samaan aikaan yhtä pienempää puomia lukuunottamatta johon mahtuu vain yksi. Tallin piha on iso alue ja siinä on paljon nurmikkoa, johon saa kesällä mennä syöttelemään heppoja. Pihasta löytyy kaksitoista isoa tarhaa. Tallilla on myös kolme laidunta joissa hepat kesäisin kolmessa ryhmässä laiduntavat. Ylimpänä vasemmassa reunassa on orilaidun ja alemmat laitumet ovat tarkoitettu muille hepoille. Kesäisin kaikki kolme laidunta eivät ole yhtäaikaa käytössä, vaan tammat ja ruunat vaihtavat laidunta aina välillä. Maneesi on merkitty oranssilla. Maneesi on todella tilava ja siellä on iso katsomo, lämmitys talvisin, myös peilit kulmista löytyy ja pohja on todella miellyttävää hevosille ja ihmisille, ei pölyä. Kenttä on merkitty hiekanvärillä. Kenttä on suuri ja sinne mahtuu todella monta kerrallaan, pohja on hyvä se ei pölyä ja siinä on mukava kulkea. Parkkipaikka on merkattu harmaalla. Parkkipaikka on aika pieni, mutta sinne mahtuu riittävästi autoja. Kaikki vaaleanvihreällä tehty on ruohikkoa ja tummanvihreällä on metsää. Maastoon menee myöskin monia polkuja tallilta ja tietenkin metsässä ihan kuljetaan paljon hevosten kanssa. Orilaitumen alla on myöskin iso lampi, jossa voi uittaa hevosia, kahlata hevosten kanssa tai käydä itse uimassa.